perjantai 9. helmikuuta 2018

Opetuspäällikkö Janne Mäkinen otti haasteen vastaan ja kokeili yläkoululaisen elämää

Opetuspäällikkö Janne Mäkinen otti nuorisovaltuustolta haasteen vastaan ja vieraili Riihenmäen koulussa ke 31.1. Nuorisovaltuusto haastoi Mäkisen, jotta hän näkisi, millainen on yläkoululaisen tavallinen koulupäivä ja pääsisi seuramaan erilaisia opetusryhmiä.  Hän oli Riihenmäessa aamupäivän oppitunneilla muutaman luokan mukana ja pääsi osallistumaan muun muassa englannin tunnille.  Haastattelimme opetuspäällikköä välitunnilla. 

  

Mitä teet työksesi? 
Olen opetuspäällikkö ja teen myös kunnan turvallisuuspäällikön tehtäviä. 

Mitä työnkuvaasi kuuluu? 
Minun täytyy huolehtia siitä, että opetuspalvelut tai oppilaiden oikeudenmukaisuus, opetus ja kasvatus -ja sivistyspalvelut toteutuvat eli siis todella paljon asioita. Minun täytyy varmistaa, että koulut toimivat lain mukaan ja lapset ja oppilaat saavat sellaiset palvelut, jotka heille kuuluu.  

Mikä on parhainta työssäsi?   
Parasta oikeastaan on se, että saan tehdä minun mielestäni äärettömän tärkeän asian eteen töitä eli lasten ja nuorten sekä hyvinvoinnin, turvallisuuden että oppimisen eteen töitä.  

Miksi päädyit tälle alalle? 
Olen koulutukseltani luokanopettaja ja tämä on opetusalaa edelleen. Nyt vain tarkastelen sitä asiaa eri näkökulmista. Toimin rehtorien lähiesimiehenä ja näen, että minun tehtäväni on auttaa rehtoreita onnistumaan omassa työssään eli onnistumisen organisointia. Ja näen, että rehtorin työ on auttaa ja tukea opettajia onnistumaan omassa työssään. Me kaikki tiedämme, mitä varten opettajat ovat olemassa; he ovat meidän ammattilaisia, joiden avulla lapset saavat palvelun ja oppimisen tuen, jota he tarvitsevat. 

Kuinka kauan olet ollut tällä alalla? 
Minä olen ollut Mäntsälässä kahdeksan vuotta ja kuusi-seitsemän vuotta Tuusulassa opettajana ja rehtorin tehtävissä. 

Miksi otit tämän haasteen vastaan? 
Tietenkin otin tämän haasteen vastaan. On ihanaa päästä oppilaan rooliin ja en ole täällä sitä varten, että kokisin kivoja asioita vaan sitä varten, että niiden kokemusten kautta pystyn edistämään jollain tavalla oppilaiden koulupäivän aikana kokemia asioita. 

Minkä vaikutelman sait Riihenmäen koulusta? 
Olen saanut hyvän vaikutelman, että täällä tuntuu siltä, että ihmiset huolehtivat toisistaan ja täällä on rauhallista ja täällä tämä ympäristö tuntuu mukavalta olla. 

Mistä haaveilet? 
Haaveilen ensinnäkin siitä, että joukkoliikenteeseen saataisiin parannuksia. Oppilaiden kannalta joukkoliikenne ei ole tällä hetkellä riittävän hyvä. Oppilaiden koulupäivien pituudet ovat liian pitkiä, jos lähdetään syrjäkyliltä tänne keskustaan ja takaisin, niin herätykset ovat aamulla liian aikaisia. Myös harrastustoiminnan näkökulmasta meillä saisi olla parempi joukkoliikenne ja toivoisin, että Mäntsälässä pystyisimme kehittämään sitä. Osaltani pystyn puhumaan sen asian puolesta, mutta en voi päättää sitä. 

Teksti ja kuva: 
Iida, Janina ja Sini 7A